18.6.2013

Down With The Dust

 Mun oli tarkoituksena tehdä jotkut tajunnanräjäyttävän taiteelliset juhannuskynnet, joihin käyttäisin kunnolla aikaa ja vaivaa, mutta usein niin päättäessäni päädyn lakkaamaan kynnet yksivärisiksi monen eksoottisen kokeilun jälkeen. En halunnut siihen tälläkertaa päätyä joten päätin vääntää kynnet loppuun asti, näytti miltä näytti.


Tekaisin samantyyppiset viimevuonna 31 day nail challengeen, tässä, ja samoin kuin siellä totesin, mitä kauemmin katson näitä, sitä suttusemmilta nää vaikuttaa. Tuo musta väri levisi jonkin verran päälyslakan yhteydessä ja tunkeutui ihanaisen pastelliviherryspilkkulakkauksen alueelle, nähtäväksi jää kärsiikö näitä tapittaa juhannukseen asti.


Lopuksi vielä näitä edeltänyt peruslakkaus. Lähdin siis metsästämään uutta pastelliviolettia Ginan sukupuuttoon kuolleen täydellisen yksilön seuraajaksi, ja voin vaikka vannoa että tämä näytti paljon pastellisemmalta Seppälän hyllyssä. Todellisuudessa lakka paljastui Milka-suklaan kääreen täydelliseksi sävymätsäykseksi varustettuna hapsuisella ja liian suurella sudilla suoraan helvetistä.

4 kommenttia:

  1. anteeks että tuun tälleelä tänne kysymään, mut minne alisan oma blogi on hävinnyt ? :(
    mä ainakin harmistuin hirveesti ku en enää bloggerista löytänyt :c

    VastaaPoista
  2. ^eikä mitä sun blogille on tapahtunu ? sanosinko että yks suosikeista oli ! :'(

    VastaaPoista
  3. sama juttu mulla siinä seppälän nails lakassa. se suti on jotain ihan järkyttävää. ihana blogi ja kiva ulkoasu<3

    VastaaPoista
  4. ALISA PALAUTA SE WE DON'T NEED A CURE ;______; me vaadimme

    VastaaPoista